
Varhaiskasvatus
Taimitarhan päiväkodin tehtävänä on tarjota laadukasta ja kodinomaista varhaiskasvatusta lapsille päivittäin. Jokaiselle lapselle laaditaan yhdessä lapsen huoltajien kanssa lakisääteinen varhaiskasvatussuunnitelma, johon kirjataan varhaiskasvatuksen tavoitteet juuri kyseiselle lapselle. Lapsen kehitystä seurataan ja tuetaan sekä tarvittaessa laaditaan tuen suunnitelma. Jokainen lapsi nähdään arvokkaana Jumalan luomana Jumalan kuvana ja häntä pyritään tukemaan ja kannustamaan hänen kehityksessään ja vahvuuksissaan yksilölliset tarpeet huomioiden. Kasvatustyötä tehdään yhteistyössä vanhempien kanssa järjestämällä vanhempainiltoja ja tapaamisia sekä keskustellen ja viestitellen arjessa. Toiminnassa pyritään lapsilähtöisyyteen ja lapsia osallistavaan toimintaan. Lapset ovat toimintojen aikana osittain kahdessa pienryhmässä; Taimet ja Versot.


Arvot
Taimitarhan arvot pohjautuvat Raamattuun. Kristillinen maailmankuva ja ihmiskäsitys korostavat jokaisen ihmisen ainutlaatuisuutta ja arvoa Jumalan luomana Jumalan kuvana. Jokainen lapsi on aarre. Lapsen ihmisarvoa kunnioitetaan ja tarjotaan hänelle vastuullista lähimmäisyyttä. Pyritään siihen, että päiväkodin ilmapiiri on avoin, rakastava ja turvallinen jokaiselle sinne tulijalle.
Jokaista lasta pyritään kunnioittamaan ja kannustamaan sellaisena kuin hän on ja tuetaan lapsen kasvua omaksi itsekseen, rohkaistaan luovuuteen ja omien lahjojen löytymiseen ja niissä kehittymiseen. Jokaisella lapsella on oikeus olla juuri siinä kehitysvaiheessa, jossa hän on ja oppia omalla persoonallisella tavallaan. Jokaisella on oikeus tehdä virheitä.
Lapsille opetetaan Raamatun kertomuksia ja tätä kautta he oppivat tuntemaan Jeesuksen ja Jumalan, joihin voivat elämässään turvata.
Päiväohjelma
Taimitarhan päiväohjelmassa toistuvat samat lapsille tärkeät rutiinit päivästä toiseen. Aamulla on aamupala, jonka jälkeen on kahdessa ryhmässä toteutettavat aamupiirit, joissa päivä aloitetaan yhteisellä rukouksella sekä tervehtimällä jokaista lasta nimeltä tervetulolaulussa. Aamupiirissä keskitytään päivän teemaan ja on siihen liittyvää toimintaa ja keskustelua. Aamupäiväulkoilulle pyritään varaamaan aikaa noin tunti. Lounaan jälkeen on päivälevon aika ja silloin kuunnellaan kirjaa ja levätään, vaikkei kaikilla uni tulisikaan. Välipalalta sitten ensimmäiset lähtevät iltapäivän ulkoiluun, tavoitteena on taas, että ulkoilua tulisi noin tunnin verran, tietenkin sää huomioiden. Päiväohjelmassa nähdään tärkeänä perustarpeet, että lapset saavat riittävästi liikuntaa, ulkoilua ja lepoa sekä ravitsevaa ruokaa ja tämän lisäksi pedagogisesti suunniteltua ohjelmaa.


Viikko-ohjelma
Jokaisella viikolla on omat teemansa liittyen motorisiin, kognitiivisiin ja tunnetaitoihin. Näihin perustuen joka päivälle suunnitellaan ohjelmaa aamupäivän toimintatuokioihin ja aamupiireihin. Toiminnat voivat olla liikunnallisia, kädentaidollisia, tms. Keskiviikkoisin on yhteistyössä Kankaanpään musiikkiopiston kanssa muskari, joka toinen viikko siihen osallistuvat Taimet ja joka toinen viikko Versot. Toinen ryhmä ulkoilee toisen ollessa muskarissa. Muskari on omakustanteinen, mutta siihen voi hakea hallitukselta avustusta taloudellisen tilanteen sitä vaatiessa. Joka viikko on myös pikkukirkko, joka vaihtelee vuoroviikoin ollen tiistaisin tai torstaisin. Pikkukirkossa lauletaan, rukoillaan ja kuullaan jokin Raamatunkertomus. Joinakin viikkoina vierailemme Impivaaran päiväkodin jumppasalissa liikkumassa tai retkeilemme lähimetsissä, -puistoissa tai vaikkapa kirjastossa.
Ruokailu
Päiväkodissa lapset saavat aamupalan, lounaan ja välipalan. Aamupalalla syömme puuroa marjojen kera maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin ja muina päivinä jogurttia, muroja yms. Leipää lisukkeineen on aina tarjolla myös. Lounas valmistetaan päiväkodilla keittäjän toimesta. Tarjolla on perinteistä kotiruokaa; keittoja, kiusauksia, perunoita ja kastikkeita, salaatteja yms. Välipalalla tarjoillaan puuroja, hedelmiä, lettuja, rahkaa, kiisseleitä yms. Päiväkoti saa lahjoituksena vapaaehtoisilta paljon lähimetsien marjoja yms. joita hyödynnetään ruokailuissa.
Ruokailu tapahtuu yhdessä aikuisten kanssa ja samalla opetellaan hyviä ruokailutapoja. Ruokia maistellaan, vaikka pakko ei ole kaikkea syödä. Pyritään kuitenkin siihen, että makutottumukset laajentuvat ja lapsen ruokavalio olisi monipuolinen. Lapset saavat olla mukana välipalan tekemisessä iän ja taitojen mukaan ja välillä leivotaan koko ryhmän kanssa.







”Mitä olemme kuulleet ja saaneet tietää ja mitä isämme ovat meille kertoneet, sitä me emme heidän lapsiltaan salaa. Me kerromme aina viimeiseen sukupolveen asti Herran ylistettävistä teoista, hänen voimastaan ja ihmeistään, joita hän on tehnyt. Hän asetti Jaakobiin todistuksen, sääti Israeliin lain ja käski isiämme opettamaan ne lapsilleen, jotta tulevakin polvi ne tuntisi, vastedeskin syntyvät lapset nousisivat ja kertoisivat niistä omille lapsilleen. Ja niin nämä panisivat luottamuksensa Jumalaan eivätkä unohtaisi Jumalan tekoja ja pitäisivät hänen käskynsä.” Psalmi 78:3-7
